maanantai 21. toukokuuta 2018

Tahdon puutetta vai politiikkaa - ajatuksia päiväkodin kohtalosta


Vahalahden koulu sai taannoin työrauhan viideksi vuodeksi, kun rakenteellista muutostarvetta ei nähty. Lopetus oli kuitenkin hilkulla ja kylän aktiiviset vanhemmat tekivät suuren selvitystyön argumentoidakseen byrokratian raskaita rattaita vastaan. Helpotus koulun säilyttämisestä oli suuri, kun myönteinen päätös tuli. Koulu on kylälle valtavan tärkeä monestakin syystä, ei vähiten siksi, että koulussa ei ole sisäilmaongelmia tai kiusaamista, kaikki oppilaat tuntevat toisensa hyvin ja yhdistelmäluokissa oppilaat oppivat toimimaan eri-ikäisten kanssa luontevasti toisiaan kunnioittaen.
Koulun kanssa samalla tontilla on myös ihana pieni päiväkoti, jossa ympäristö on kodinomainen ja kaikki lapset yhdessä samassa sisarusryhmässä. Päiväkoti on osa Tottijärven päiväkotia ja yksi Sarkolan harvalukuisia kunnallisia palveluja. Tänä keväänä tuli täytenä yllätyksenä, että päiväkotia ollaan lakkauttamassa. Valitettavasti on vaikea välttyä ajatukselta, että kyseessä voi olla myös pitkän tähtäimen suunnitelma siitä, että kun ei ole päiväkotia, voidaan pian todeta, ettei omalta kylältä ole tulijoita kouluunkaan. Salaliittoteoriaa? Enpä tiedä, politiikkaa nyt vähintään.

Päiväkodissamme on alle 10 lasta, syksyllä tarkka luku lienisi 8. Ymmärrän että se on vähän. Sitä en kuitenkaan pysty ymmärtämään, mistä säästöjä syntyy, jos samat lapset ja sama henkilökunta siirtyvät kuuden kilometrin päähän toiseen rakennukseen. Tilakustannuksista? Mahtavat olla kovat.

Kysyessäni, mistä säästöt syntyvät, toisin sanoen, miten lopettaminen argumentoidaan, en saanut kunnollista vastausta. Isomman yksikön vanhemmilta ei myöskään ole kysytty, olisiko joku perhe halunnut esimerkiksi sisarukset samaan päiväkotiryhmään tai haluaisiko joku siirtää lapsensa Sarkolaan logistisista syistä. Viereiselle kunnalle ei myöskään ole vinkattu siitä, että maalaismaisemissa sijaitsevassa pikkupäikyssä olisi ostopalvelupaikkoja tarjolla, jos kunnalla itsellään sattuisi olemaan tiukkaa päiväkotipaikkojen kanssa tai olisivat muutoin valmiita tarjoamaan käytössä olevaa palveluseteliä jollekin Tampereen suuntaan töihin ajavalle perheelle.
Moni päiväkodin henkilökunnasta vanhempiin on myös ehdottanut, että koululaisten iltapäiväkerhotoimintaa voisi yhdistää päiväkodin toimintaan, mikä olisi myös lasten kannalta kovin kiva ja vanhempienkin kannalta kätevää. Monien sisarukset ovat päiväkodissa, joten molemmat saisivat toisistaan turvaa yhteisissä iltapäiväpuuhissa. Esteeksi kuulemma muodostuu kuitenkin se, että iltapäiväkerho on osa koulun toimintaa kun taas päiväkoti kuuluu varhaiskasvatukseen. Toisin sanoen rahat tulevat eri instansseista, eikä byrokratia tunnetusti kovin helposti taivu tällaisiin monimutkaisiin ratkaisumalleihin.

Sarkolan päiväkodin lakkauttamispäätöksen taustalla on ennen kaikkea raha. Yksikkö näyttää paperilla kalliilta ja laskee suuremman yksikön käyttöasteprosenttia. Tosin todellisuudessa Sarkolan päiväkotiyksikkö on paperillakin keskihintainen Nokian hintatasoon nähden, joten sekään ei argumenttina ole kovin vahva. Sitä vastoin uuden varhaiskasvatussuunnitelmanmukaista lapsen omaehtoista ja –tahtista oppimista, ympäristön aktiivista tutkimista ja kestäviä sekä ekologisia toimintamalleja, vain muutamia kohtia suunnitelmasta mainitakseni, on vaikea kuvitella toteutettavan yhtä luontevasti isoissa ryhmissä tai ylipäätään missään muualla. Pieni joukko maailmaa ihmetteleviä tiitiäisiä toimii joustavasti ja ohjaajilla, jotka Sarkolassa muuten ovat huippuja, on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, että päivät rakentuvat kaikille motivoiviksi ja kiinnostaviksi. Tänään kestävästä elämäntavasta puhuminen on erityisen helppoa myös siksi, että lapset saivat nauttia niin Sarkolassa kuin Tottijärvellä lähiruokapäivästä. 

Jos oikeita, ei siis vain byrokratian näkökulmasta paperilla hyvältä näyttäviä taloudellisia perusteluja päiväkodin lakkauttamisella löytyisi, niin voisin jotenkin pystyä hyväksymään sen, että kaikille Sarkolan lapsille löytyisi paikat Tottijärveltä. Teoriassa näin kai onkin, sillä kyseissä yksikössä on ollut ennenkin isoja ryhmiä, mutta asiaa tänään kolme kertaa suoraan kysyneenä suoraa vastausta saamatta pystyin lukemaan, että lapset sijoitetaan ensisijaisesti muualla, missä on joutokäyntiä. Ajomatkaa päiväkodille tulee tällöin vähintään 17km suuntaansa. Se siitä lähipalveluperiaatteesta. 

Nokian kaupunkistrategia kuuluu ”Elinvoimainen ja ekologinen Nokia 2027”. Kiva. Kuntabyrokratian monimutkaisuuteen kompastellen ja todellisen tahdon puuttuessa mahtipontinen tavoite jää valitettavasti tahtotilaksi monilla mittareilla. Lähiruuan, ekologisuuden, kestävän kehityksen, puhtaan ravinnon ja terveellisen kasvuympäristön ollessa trendien kärkeä on silkkaa hulluutta yrittää tuhota aktiivinen ja elinvoimainen maalaiskylä jyräämällä byrokratian rattailla tyynesti yli. Viisautta olisi nähdä Sarkolan ja muiden pienten syrjäkolkkien brändiarvo kunnan monimuotoisuuden rikastajana. 
Nokian kaupungin kaupunkistrategia. Kuva kaupungin verkkosivuilta.

Sillä äärimmäisen aktiivinen kylä Sarkola on. Viimeisen kuukauden aikana olemme tanssineet vapputansseja kolmen paikallisen bändin säestäminä, olemme kerääntyneet mutustelemaan voissa paistettuja pikkukaloja Kuorre-kekkereihin, olemme järjestäneet roskienkeruutalkoot, lapsille on puuhattu lähiruokapäivä ja paikallinen kalastusseura on uusinut tiedotustaan kalastusluvista ja vesialueista. Koulun ympärille on kaupungin puutarhurin johdolla istutettu lisäksi erilaisia puita, jotta eri lajeja ei tarvitsisi välttämättä opetella kirjoista vaan niitä voisi ihmetellä ihan näppituntumalla. Niin lapset kuin aikuiset harrastavat aktiivisesti liikuntaa ja PT-palveluitakin on saatavilla. On puutalkoita, partiota ja jääraveja, ulkoilumaastoja unohtamatta. Lauluiltaa ja suvi-sunnuntaita on luvassa, metsästyseura on aktiivinen ja kylän toimintaa kehitetään koko ajan. Muun muassa jälleen tiistaina 22.5. Sarkolan kylien kokouksessa. Myös lasten oma yhteisö on varsin tiivis.

Aktiivisuudesta kertoo myös se, että saman tien kun tieto päiväkodin lopetusuhasta tuli ilmoille, tarttui paikallinen perhepäivähoitaja toimeen ja alkoi selvittää mahdollisuutta ryhmäperhepäivähoidon järjestämiseen päiväkodin nykyisissä tiloissa. Tieto toimintamahdollisuuksista on kuitenkin jäissä, sillä kiinteistön vuokrauksesta ei millään saada kaupungilta tietoa. Nokialla, Pirkanmaan parhaassa yrityskunnassa...

Suomi on monella tapaa upea maa, mutta hallinnon joustamattomuus ja siihen ennen kaikkea siihen turtuminen ovat asioita, joissa meillä olisi paljon kehitettävää. Jospa meillä olisi joskus oikeasti selkärankaa tehdä päätöksiä esimerkiksi hyvinvointia ja lapsen etua (tässä tapauksessa kirjaimellisesti) maalaisjärkeä käyttäen sen sijaan, että asiat nuijitaan kylmän viileästi laskien asiat näyttämään juuri siltä kuin halutaan. Tai jos olisi edes tahtoa kartoittaa ensin kaikki vaihtoehdot ilman että ensimmäisenä mietitään, miksi asiaa EI VOIDA toteuttaa. Olen varsin valmis juttelemaan vaihtoehdoista ja eri katsantokannoista, mutta sillä tiedolla joka tähän mennessä on ollut saatavilla, olen edellä kertomani kannan muodostanut. Jos joku haluaa tulla tutustumaan aktiiviseen Sarkolaan, järjestyy myös sellainen ekskursio aivan varmasti. Sillä välin odottelemme sydän syrjällään tietoa siitä, kuinka pienten päiväkotilaistemme käy.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kevätkukkoilua

Tampereen keskustassa keväinen päivä oli tavallista kuivempi, mutta karuudessaan kaunis. Tammerkoski tyhjennettiin Hämeensillan remonttitöiden takia kolmeksi vuorokaudeksi.
Merkit ovat varmat: rännit tippuvat vettä, kylätie on kuoppainen kuralieju ja lintulajien määrä vaikuttaa kasvaneen äkkiä merkittävästi. Kevät on täällä! Vielä hetken se taistelee taalven kanssa sään herruudesta, mutta voittaja on jo selvillä.

Aivan hetki sitten oli myös yksi varma kevään merkki, pääsiäinen. Viimeistään munien, pupujen, noitien, kanojen ja virpomisvitsojen väriloisto saa minut heäämään kevääseen. Alan katsoa kotia uudella silmällä. Ikkunoista tulviva aurinko paljastaa likaiset ikkunat ja viikkosiivouksessa kesken jääneen pölyjen pyyhinnän. Ahdistun sotkusta enemmän kuin talvihorroksessa ja haluan kaiken yimääräisen piiloon.



Kevät on myös sitä aikaa, kun talvinopeusrajoitukset tuntuvat toisinaan turhauttavilta. Ajan itse noin 90 km päivässä pelkästään työmatkoja, joten olen kauan sitten löytänyt sisäisen tasapainoni liikenteessä. En jaksa turhista hermostua.

Ajoin taannoin kohti Tamperetta lapseni istuessa takapenkillä. Nopeusrajoitus oli 80 km tunnissa, ja mittarini näytti 85 ja 90:n väliin. Olin kohdassa, jossa oikealta kaistaltä ensin lähtee poistuvien liittymä ja sitten vain hiukan myöhemmin tiehen yhtyy oikealta saapuvien liittymä. Ajan kohdasta ohi päivittäin ja koska jatkan itse suoraan, on usein helpointa ajaa kyseisessä kohdassa vasenta kaistaa liikenteen sujuvoittamiseksi.

Ajaessamme tietä nyt, oli sunnuntai ja liikennettä luonnollisesti arkiaamua vähemmän. Tottumuksesta ja yhden auton vähän ennen poistuvien liittymää ohitettuani ajoin kohdassa totuttuun tapaan. Äkkiä huomasi kuitenkin takanani auto. Auto ajoi hyvin lähellä. Niin lähellä, että seuraavaksi puskurini oli vaarassa. Välittömästi auton huomattuani tarkistin oikean kaistan väistääkseni. Vilkaistuani vielä kerran peruutuspeiliin, näin perässä tulevan auton kuitenkin itse siirtyvä  aivan autoni ilmavirrassa oikealle kaistalle minut ohittaakseen. Välttääkseni kolarin, jäin tietysti vasemmalle. Minut oikealta ohittaessaan kuski päätti tervehtiä minua keskisormella. Suoritus meni sen verran hyvin, että sitä lienee harjoiteltu ennenkin. Vinkiksi kyseiselle kuskille vakuuttavuuden parantamiseksi tahtoisin kuitenki sanoa, että pakkashanskat hiukan vähentävät eleen agressiivisuutta, nahkahansikkaalla saavutettu teho olisi toista maata.

Saattoi olla, että ajoin aavistuksen liian pitkään vasemmalla kaistalla ja hän lienee joutunut hidastamaan vuokseni alamäessä hieman. En kuitankaan voinut olla ihmettelemättä sitä ristiriitaa, että puskurissa kiinni ajaminen, ohittaminen oikealta vaihtaen kaistaa vaarallisen läheltä ja minua huomattavasti reippaampi ylinopeus olivat kuskin mielestä ihan OK. Jopa siinä määrin, että hän katsoi aiheelliseksi harjoittaa sorminäppäryyttään kansainvälisellä käsimerkillä.

Pöyristyksestäni toipuneena jäin pohtimaan, miksi joillekin muiden liikennekäyttäytyminen on niin usein henkilökohtainen loukkaus, kettuiluja ja kiusaamista? Nyt kun kevät koittaa ja tiet sulavat, koitetaan säilyttää rauha myös liikenteessä. Kuivalla asfaltilla kaasujalka on helposti astetta raskaampi, mutta muistetaan että kyydissä on usein  paljon sellaista, mitä mikään raha ei korvaa. Jätetään kevätkukkoilu siis pääsiäisarkarteluihin ja muuttolintujen pongaamiseen. Niistä tulee sitä paitsi hyvä mieli ketutuksen sijaan.

Kevätsisustaminen alkaa meillä pääsiäisestä. Paras tunnelma syntyy, kun kotona näkyy sulavassa sopusoinnussa aikuisten maun mukaiset linjat ja lasten kädenjälki.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Helpotusta lapsiperheen ruokahuoltoon


Jotta saan arjen pyörimään suhteellisen sujuvasti, olen kehittänyt perheellemme hyväksy havaitun systeemin. Varaan sunnuntaista pari tuntia aikaa ja valmistan ruokaa koko seuraavaksi viikoksi. No, en ihan koko viikoksi, arkipäiviksi vain. Näin kaupassa käyntiin tai ruuanlaittoon ei tarvitsen laittaa viikolla aikaa ja harrastuksiin ehditään ainakin melkein ajoissa.

Systeemi sopii perheellemme siitäkin syystä hyvin,että työmatkoihin kuluu aikaa reipas puolituntia suuntaansa. Se ei ole ollenkaan kohtuuton matka, paitsi jos se venyy useana päivänä kauppareissujen vuoksi lähemmäs tuntia, joskus ylikin. Yksi isompi reissu vapauttaa aikaa muilta päiviltä, mutta...

Useampana viikonloppuna olen tehnyt parin tunnin kauppareissun lauantaina tai jopa sunnnuntaina ennen kokkaussessiota. Vaikka tykkään ruuanlaitosta, keksisin viikonloppuna toki muutakin tekemistä, kuin kaupassa käynnin.

Ei pidä ymmärtää väärin, en tokikaan pyöritä kuviota yksin. Arjen ravinnonsaantiprosessi on koko perheen ponnistus. Kokkaus on kivaa kaikenikäisille, vaikka lapset eivät sitä toki aina välttämättä nopeuta. Tehoa haetaan välillä lähettämällä loppuperhe vaikkapa luistinkentälle. Esikoisesta on kauppareissulla ja keittiössä jo oikeasti apuakin, mutta nuorempi, noh, hän on ihan huikeassa supermies-paalinkeräilijä-aarteenvartija-donosaurus-työkoneentyöntäjän-poliisipalomiehen kolmen vuoden iässä.

Lasten syödessä iltapalaa keskiviikko-iltana, kyselin heiltä ja puolisoltani, mitä ensi viikolla haluttaisiin syödä. Tein toiveiden ja niiden jättämien aukkojen mukaan ruokasuunnitelman, minkä jälkeen nappasin tabletin ja naputtelin ostoksen noin parissa kymmenessä minuutissa keräilypalveluun. Muutamalla klikkauksella olin maksanut ostokset ja valinnut ajan perjantailta, jolloin ruuat voi napata mukaan matkalla töistä kotiin. MAHTAVA SYSTEEMI!

Ystäväni on ulkomailla käyttänyt vastaavaa palvelua jo pitkään. Hänellä tosin hommaan kuuluu myös kotiinkuljetus. Olen kuullut häneltä varsin postitiivisia arvioita palvelusta siellä ja ajatukseni oli, että tuopa toimisi meidänkin arjessa hyvin. Harmi vain, että jos tuollainen yleistyisi myös Suomessa, olisi hinta myös sen mukainen. Mutta hinta ei päätä huimaa, sillä vähintään keräilystä veloitettavalla hinnalla ostaisin heräteostoksia kaupasta kuitenkin.

Muistan vielä hyvin sen ajan, kun vauva-arjen keskellä reissu kauppaan yksin oli hengähdystauko. Help, lapset ovat kasvaneet enkä enää tunne samoin! Nyt hengähdyksen arkeen tuo esimerkiksi tämä palvelu, jonka toimivuudesta olen niin innoissani, että päätin siitä jopa kirjoittaa. Ja ei , kyseessä ei ole kaupallinen yhteistyö vaan ihka aito innostus.

NÄIN SE TOIMII:

1. Tee ostoslista kuten normaalistikin
2. Mene palvelun nettisivuille ja klikkaile ostoskoriin mitä haluat. Maksu koskee koko keräilyä, joten ei tarvitse yrittää optimoida.
3.  Valitse aika milloin haluat ostoksesi hakea.
4. Maksa. Kortilta varataan 15% isompi summa kuin lasku on, jotta esim punnittavista tuotteista pystytään veloittamaan oikea hinta. Kuitista näet, mitä mikäkin on tarkalleen maksanut ja mitä niiden oli palvelussa arvioitu maksavan.
5. Saat tekstiviestin ja sähköpostin, kun keräily on valmiina.
6. Hae ostokset erillisesta keäilypisteestä. Tavarat ovat jääkapissa tai pakastimesa odottamassa, eli kaupan puolelle ei tarvitse mennä.

maanantai 26. helmikuuta 2018

Kun kahdesta tuli yksi



On mennyt lähes vuosi siitä, kun bloggasin viimeksi. Myös noin vuosi sitten vaihdoin työpaikkaa ja nämä kaksi tekijää kulkevat varsin tiiviisti käsi kädessä. Uuden työn, työpaikan kulttuurin, henkilöiden nimien ja toimenkuvien, oman toimenkuvan ja liiketoiminnan luonteen opetteluun menee auttamatta lähes vuoden päivät. Sinä aikana kaikki kirjoittamiseen, tai ehkä jopa ajatteluun käytettävissä oleva kapasiteetti on kulunut palkan ansaintaan. 

Yksi syy, joka on kalvanut bloggaamista on ollut se, että minulla on toinen. Kyllä, olen kirjoittanut aikoinaan myös toista blogia, joka on yhtä lailla jäänyt uuden työn jalkoihin. Tai oikeasti se jäi aikoinaan jo Kylässä kotona –blogin varjoon, koska maalla asumisen teemojen esiin nostamisella on enemmän painoarvoa, mutta aiheet olivat rakkaita siitä huolimatta. 

Sen blogin nimi oli Yritys ja erehdys ja keskittyi hyvinvointiin, puutarhanhoitoon ja kotoiluun. Vaikka vuoden aikana ei jaksamista vapaa-ajalla kirjoitteluun ole ollutkaan, on aiheita pyörinyt mielessä jatkuvasta sikin sokin sekaisin kummankin blogin tarpeisiin. Koska en ole oikein osannut päättää, kumpaan hiljalleen arjestani löytyvän kirjoittamisajan käyttäisin, ovat molemmat blogit saaneet jatkaa talviuniaan.

Olenkin päätynyt siihen, että Yritys ja erehdys saa nyt muuttaa ja etsiä kotinsa tästä blogista. Kylässä on koti kummallekin ja aiheet soljuvat kivuttomasti lomittain. Chin chin siis ja kuohuvaa kehiin, kahden blogin voimat ovat yhdistyneet ja kirjoittajalla on rauha kahden rakkaan foorumin sijaan yhden lempilapsen kanssa.
Samalla saan vapauden ihmetellä maailman menoa hiukan laajemminkin, joskin monet havainnoistani, ilahtumisistani ja ihmetyksistäni liittyvät toki lähiympäristön ilmiöihin. Yksi niistä on luonnonläheisyyden vaikutus kasvissyönnin määrään.

Tämä on havainto, jonka olen huomannut itsessäni ja olen siitä äärettömän iloinen. Ole oppinut tykkäämään monista kasviksista vasta aikuisiällä. Lapsena marjat tai hedelmät jälkiruokana olivat kidutusta ja tomaattia ja kurkkua söin puolipakolla. Salaatit alkoivat kuitenkin jossain vaiheessa maistua ja juureksista olen eri muodoissa pitänyt aina. Edelleen olen tarkka siitä, että tomaattia ei laiteta tumman leivän päälle eivätkä hedelmät laske kuin smoothien muodossa, mutta kasvisruoka on mielestäni huikean hyvää ja yrtteihin olen ihan hurahtanut. 

Viime kesänä muutama yrtti ja tomaatti pääsivät kasvamaan pohjasta rei´itettyihin Ikean pusseihin.

Kasvisruuan osuus ruokavaliossa on kasvanut koko ajan iän ja kokkaustaitojen karttuessa, mutta aivan selkeä sysäys tapahtui myös ensimmäisenä kesänämme Sarkolassa. Jostain syystä ympäröivä maanviljely, lähiruoka ja luonto sekä mahdollisuus kokeilla kaikenlaista kasvatusprojektia omassa puutarhassa tuuppivat hellästi omia mieltymyksiä kohti kasvispainotteisempaa suuntaa. Toki ruokamaailman trenditkin tekivät kasvismyönteisyydestä helppoa ja aika oli aivopesulle kohdallani otollinen.

Vaikka ulkona on vielä puhtaanvalkeat kinokset ja seuraaville päiville jopa pakkasvaroitus, huomaan kevään hiipivän jo mieleen. Ensimmäiset merkit näkyvät siinä, että alan fiilistellä yrttien kasvatusta kodinhoitohuoneen ikkunalaudalla. Mietin millaisiin ruukkuihin taimia istutan ja miten ne ulos kesällä sijoitan. Odotan jo aamuja, jolloin hipsin yöpuvussa aurinkoiseen puutarhaani hakemaan tuoretta basilikaa leivänpäälle tomaatin, mozzarella ja oliiviöljyn kaveriksi. Ja koska on viikonloppu, se leipä on vaaleaa ciabattaa.

Kasviskeitot kuuluvat koko perheen suosikkeihin