lauantai 7. tammikuuta 2017

Rauhaa uudelle vuodelle




Minulla oli paljon ajatuksia, joista olisin halunnut joulunalusaikaan kirjoittaa. En kirjoittanut. Uuden vuoden kynnykselläkin halusin laittaa ajatukseni tekstin muotoon. En laittanut. Nyt kun marraskuun alussa alkanut sairasteluputki, joulun kiireet ja loppuvuotta kirittänyt superstressi työasioista ovat hieman helpottaneet, virtaa ajatus vihdoin näppäimistön kautta luettavaan muotoon. On ihanaa pitkästä aikaa löytää voimia ja rauhallinen hetkiä kirjoittamiselle.

Joulun alla kylämme sai huippuuutisia. Nokian kaupungin kouluverkko päätettiin säilyttää ennallaan. Se tarkoittaa myös kyläkoulumme säilymistä. Päätös oli kaupunginvaltuustossa yksimielinen ja koulujen tulevaisuutta käsitellään seuraavaksi vuoden 2022 talousarviota päätettäessä syksyllä 2021. Mahtava juttu ja hieno osoitus siitä, että asioihin voidaan vaikuttaa hyvällä argumentoinnilla, tarjoamalla vaihtoehtoisia ratkaisumalleja ja selvittämällä faktoja. Vaikka päätös toi joulurauhan kouluille ja antoi työrauhan useammaksi vuodeksi, en silti halua ajatella saavutettua tilaa joululahjana. Turvallinen kiusaamaton koulu lähellä kotia on lapsen perusoikeus. Ei hyvästä tahdosta annettu lahja. Hienoa, että myös kuntapäättäjät ovat ymmärtäneet tämän ja sitä toki on syytä juhlistaa. Uusi vuosi on varmasti kaikille meillyttävämpi aloittaa työrauhan vihdoin koittaessa.


Vaikka joulu oli tänä vuonna omalla kohdallani aivan liian lyhyt, ehti siihen liittyä kauniita ja rentouttaviakin hetkiä. Onneksi, sillä välillä tuntui, että joulumieltä oli tänä vuonna mahdoton tavoittaa. Tunne oli jo itsessään masentavaa, sillä olen ehdottomasti jouluihminen, ja nuo kolme päivää kynttilöineen, lahjoineen, koristeineen ja herkkuruokineen ovat yksi vuoden kiistattomista kohokohdista, lämmintä ja kiireetöntä yhdessäoloa läheisten kanssa.

Koko loppuvuottani leimasi kuitenkin stressi. Ja vaikka sen huippu on ehkä taittunut, on se vahvasti läsnä vieläkin. Kun jouluviikolla ajoin pimeässä torstai-illassa uupuneena töistä kotiin, näin läheisellä pellolla pikatien vieressä uudet jouluvalot. Näin jo kaukaa, että pellolle oli ilmestynyt jotain, mitä siellä ei aiemmin ollut. Muutamassa sekunnissa skannasin muistijälkeni, joka kertoi, ettei pellolla siinä kohtaa ollut noin isoa latoa, jonka seiniä valot voisivat koristaa. Kun pääsin kohdalle, tajusin että pellolla lukee traktorin kokoisin ulkotulikirjaimin JOULUILOA.  

Voi kuinka tarpeeseen tuo toivotus tulikaan! Parahdin itkemään yksin autossa ja jälleen kerran tunsin syvää kiitollisuutta siitä, että vielä on olemassa ihmisiä, jotka haluavat aidosti ilahduttaa muita, vieraita ihmisiä. Ilahduttaen siinä samalla varmasti itseään jotain noin kivaa ja kaunista luodessaan. Jouluiloa, niin, sitä olin todella kaivannut. Joulukuu oli ollut melkoisen iloton. 

Tulin kotiin ja itkunsekaisena selitin miehelleni, kuinka ihanan jutun olin matkalla nähnyt. Jälleen täysin pyytämättä ja yllättäen ihmiset kotiseutuni ympäristöstä olivat tietämättään onnistuneet antamaan minulle juuri sitä, mitä tarvitsin. Hyvää mieltä. Ja se säilyi yli koko joulun. Pienet jutut merkitsevät. Kiitos JOULUILOSTA.

Kuvia tästä Nokian maaseutunuorten upeasta peltotaiteesta löytyy ainakin SarkolanFacebook-ryhmästä.

Vaikka oman jouluilon tavoittamisessa oli haasteita, oli lasten puuhastelua ja jännitystä ihana seurata. Voi kuinka paljon niitä tonttuja näkyikään.

Joulun jälkeen koittivat välipäivät. Perhe jäi vielä isovanhemmille jatkamaan joululomaansa, minä palasin arkeen ja töihin. Vaikka edellisessä postauksessani aavistelin, että stressi ei enää aikaisempien kokemusten opettamana saa minusta niskaotetta, niin vain jouduin toteamaan, että en pysty sille vastaankaan laittamaan. Tietyn rajan yli oli jo menty. Koko joulukuun jyllännyt flunssa äityi sen verran pahaksi, että oli pakko pysähtyä. 

Lääkekaapista tuli etsittyä kaikki tropit ja teetä kului flunssan parantelussa.

Parin päivän lepo teki ihmeitä, ja uutena vuonna pystyin nauttimaan ulkoilusta ja ystävien seurasta. Siirsin tietoisesti pyykkivuoren ja villakoirat tajuntani ulottumattomiin, ja totesin, että kaikki ajallaan. 

Uutena vuonna sain jälleen todeta kuinka mahtavat ulkoilumahdollisuudet lähialueemme tarjoavatkaan. Kävimme molempina päivinä Ellivuoressa. Ensin pulkkailemassa, ja vuoden ensimmäisenä päivänä lapset pääsivät kokeilemaan lasketteluakin. Itse seisoin lähinnä nuorimmaisen päikkärivahtina vaunujen vieressä, mutta ei se iloa vähentänyt. Oli mahtavaa nähdä, kuinka nopeasti lapset oppivat nousemaan hissillä ylös, tulemaan rinnettä alas ja millaisia onnistumisen elämyksiä he siitä saivat. Vain vartin päässä kotoamme oli tämä huippupaikka, jossa seurueemme olisi viihtynyt vaikka koko päivän.

Muutaman harjoituskierros ja sitten rinteeseen.

Uudenvuodenpäivänä lunta tuli juuri sen verran, että kaikkialla oli puhtaanvalkoista ja rinteissä hyvä harjoitella.


Maailmalta kantautuu jatkuvasti surullisia uutisia siitä, kuinka ihmiset tekevät toisilleen pahaa ja siitä kuinka huonossa tilassa luonto ja ympäristö ovat. Vaikka en tosiaankaan elä kuplassa, jossa ajattelisin, ettei omassa lintukodossamme voisi sattua mitään ikävää, tunnen joka tapauksessa nöyrää kiitollisuutta niistä asioista, joita ympäristössämme ja yhteisössämme havaitsen. Aidosta halusta ilahduttaa, aktiivisista pyrkimyksistä kehittää yhteistä kylää elinvoimaisemmaksi, kauniista maisemista, rohkeudesta valita elämätyyli vahvan arvomaailman mukaan, upeista harrastusmahdollisuuksista ja puhtaasta ilmasta hengittää. Yksinkertaisia mutta ei itsestään selviä asioita. 

Huomaan että monissa postauksissani toistuu itku ja liikutuksen tilasta kertominen. Niin tässäkin ja naurahdin tekstiä kirjoittaessani, että vaikutan melkoisen pateettiselta itkupilliltä. Totesin sen kuitenkin johtuvan siitä, että postaukseni käsittelevät usein jotain, mistä olen yllättynyt tai ilahtunut. En malta olla ihmettelemättä ääneen asioita, jotka menevät ihon alle, jotka liikuttavat ja lämmittävät sydänalaa. Vaikka uudenvuodenlupaukset ovat vähän turhia, yhden kuitenkin teen. Lupaan olla kadottamatta tapaani hämmästyä, kummastella, havainnoida ja ihmetellä. Maailmassa on paljon kaunista ja hyvää, pienissä asioissa. Sarkolakin on sellainen. 

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Nautiskelua ja napostelua tunnelmavalossa, niihin vanha vuosi on hyvä päättää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti